Suomen Biopankit valitsi valtakunnalliseksi yhteistyökumppanikseen Mall Voicen

Suomen Biopankit valitsi valtakunnalliseksi yhteistyökumppanikseen Mall Voicen tavoittaakseen kauppakeskusäänimainonnalla mahdollisimman monta suomalaista. Tarkoitus oli lisätä tietoisuutta biopankkien toiminnasta ja herättää kansalaisten kiinnostus osallistua toimintaan. Kauppakeskusäänimainontakampanja toteutettiin valtakunnallisesti maalis-huhtikuussa 2021.

”Tuhannet kiitokset! Äänimainoskampanjan avulla tavoitimme valtakunnallisesti ihmisiä ja saimme uusia suostumuksia tärkeän asian hyväksi. Lahjanne koko suomalaiselle tieteelle, tutkimukselle ja Biopankeille oli äärimmäisen tärkeä.” Anne Tiihonen, Erikoissuunnittelija, HUS Helsingin Biopankki.

”Kauppakeskusmainonta on tutkitusti tehokas tapa tavoittaa ja aktivoida valtakunnallisesti. Hienoa, että Biopankit ovat löytäneet äänimainonnan ja valjastaneet sen kokonaisvaltaiset mahdollisuudet tieteen tueksi. ” kertoo Mall Voicen toimitusjohtaja Olli Gestranius.

Biopankkisuostumusten keräykset valtakunnallisesti takaavat lääketieteellisen tutkimuksen ja uusien hoitomuotojen kehittämisen Suomessa ja suomalaisille. Biopankkiin kootaan näytteitä ja tietoja suostumuksen antaneilta henkilöiltä lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä varten. Ihmisten antama suostumus voi olla ratkaisevan tärkeä, kun uusia lääkkeitä ja hoitomuotoja kehitetään.
Lue lisää: www.biopankki.fiannatkoluvan.fi,
Suomen Biopankit, Helsingin Biopankki ja Biopankkien Osuuskunta Suomi -FINBB.  

Lisätietoja:

Olli Gestranius, Toimitusjohtaja, Mall Voice Oy
+358 40 750 6873
olli.gestranius@mallvoice.com