Tutkimustiedolla kohti asiakaslähtöisempiä kauppakeskuskokemuksia

Tuoreessa valtakunnallisessa kauppakeskustutkimuksessa saatiin tuloksia kattavasti Mall Voicen äänimaailmapalvelun eri osa-alueilta.

Tutkimuksessa kartoitettiin yhtenä osa-alueena kauppakeskusten toiveita äänimaailman kehittämiseen. Vastaukset kertoivat, että yksilöllisten tarpeiden ja asiakaskokemuksen merkitys korostuu entisestään keskusten toiminnassa ja tulevaisuuden suunnitelmissa. Erityisesti ajankohtaan ja sijaintiin profiloitu taustamusiikki kiinnosti kovasti vastaajia. Myös äänimaisemoinnille tai brändätylle taustamusiikille löytyi kiinnostusta.

“Toimintaamme kehittääksemme on tärkeää, että saamme kattavasti tietoa keskuksien kehitystoiveista. Tutkimuksen pohjalta on jo nyt käynnistynyt useita projekteja mm. musiikkipäivityksiin, äänibrändäyksiin ja tapahtumien elävöittämiseen liittyen. Mall Voicen valtakunnallinen kauppakeskusverkosto kattaa tällä hetkellä 75 kauppakeskusta ja kauppakeskusympäristön tarpeisiin kehitetyllä äänijärjestelmällämme meidän on mahdollista vastata kauppakeskuksien yksilöllisiin tarpeisiin. ” kertoo Mall Voicen kauppakeskusasiakkauusjohtaja Petteri Rantanen.

Tutkimuksen tulokset kertoivat, että Mall Voicen kauppakeskusasiakkaat ovat kokonaisuudessaan hyvin tyytyväisiä Mall Voicen palveluun. Kiitollisina saimme myös tärkeää rakentavaa palautetta toimintamme edelleen kehittämiseksi. Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Otanta oli kattava, edustaen yli 60 kauppakeskusta valtakunnallisesti. Vastauksia saatiin kaikilta managereilta mm.: Cityconilta, Colliersilta, Sponda Ltd:ltä, CBRE:ltä ja Newsec:ltä.

Lisätietoja:

Petteri Rantanen
Kauppakeskusasiakkuusjohtaja
Mall Voice Oy
+358 40 120 4444