Admin

STADIUM

AKTIVOINTI JA MUISTUTTAMINEN LÄHELLÄ OSTOPAIKKAA Äänimainoskampanja ajoitettiin varmistamaan joulumyyntiä ja sen tavoitteena oli aktivoida sekä palauttaa mieliin mainontaa, jota oli myös muissa medioissa. “Tuomalla kampanjat äänimainonnalla kauppakeskuksiin, palautimme kuluttajille mieliin kampanjatuotteemme. Kauppakeskusmainonta koettiin todella kustannustehokkaaksi tavaksi huolehtia kuluttajien aktivoimisesta lähellä ostopaikkaa.” Jaakko Soini, Maajohtaja, Stadium

TUTKITUSTI TEHOKASTA ÄÄNIMAINONTAA – KANTAR TNS

Mall Voicen kauppakeskuksien äänimainokset tavoittavat viikossa keskimäärin 1,7 miljoonaa eri kuluttajaa. Kauppakeskusverkostomme kautta mainostajien on mahdollisuus tavoittaa viikoittain 43 % ja kuukausittain 59 % suomalaisista (Kantar TNS Atlas, 2018). Toteutimme helmikuussa 2019 Kantar TNS:n kanssa Kauppakeskusten äänimainonnan vaikuttavuus -tutkimuksen (N=2891). Tulosten mukaan äänimainonnalla on aktivoiva vaikutus ihmisten ostokäyttäytymiseen. Lähes kolmannes (30 %) kauppakeskuksissa kuukauden aikana

RELATABS

+20 % MYYNNIN KASVU ”Kauppakeskusmainonta on tärkeässä osassa mediakarttaamme. Kaikkien kauppakeskusten kuuluvuuden lisäksi tehostamme sesonkien ja kampanjoiden mukaan kuuluvuutta kauppakeskuksissa, joissa on apteekki. Kauppakeskusapteekeista saamamme palautteen mukaan äänimainonta kasvattaa selkeästi myyntiä. RelaTabs maitohappobakteerin loppuvuoden äänikampanjan aikana RelaTabsien myynti kasvoi +20%. Tulemme jatkossakin käyttämään aktiivisesti ostoskeskusäänimaailmaa osana mainoskampanjoitamme – tällä tavoitamme asiakkaan ostoaikeen ja -päätöksen hetkellä.” Minna

ÄÄNI YHTEISKUNNALLISILLE TOIMIJOILLE

Äänimainonta on tutkitusti tehokas tapa vaikuttaa ihmisten ostokäyttäytymiseen ja asenteisiin sekä hyvä kanava uusista asioista tiedottamiseen. Äänimainokset tavoittavat viikossa keskimäärin 1,7 miljoonaa eri kuluttajaa. Lähes kolmannes (30 %) kauppakeskuksissa kuukauden aikana asioivista on aktivoitunut jollakin tapaa kuulemansa äänimainonnan perusteella (Kantar TNS, 2019). Haluamme osaltamme olla mukana tekemässä hyvää ja tukea asioita, joilla on yhteiskunnallista merkitystä.

TERVETULOA YHTEISTYÖKUMPPANIKSEMME KAUPPAKESKUS KAARI!

Mall Voicen kauppakeskusverkosto laajentui maaliskuun alussa Kauppakeskus Kaareen. On upeaa päästä tekemään yhteistyötä Kaaren uudistuksessa ja tulevissa mielenkiintoisissa hankkeissa! Helsingin Kannelmäessä sijaitseva Kaari on jatkuvasti uudistuva kauppakeskus, joka on vahva tekijä omalla alueellaan. Kaaressa onnistuvat mukavasti sekä arkinen asiointi että shoppailu. Kauppakeskuksessa toimivat Suomen vetovoimaisimmat muotiliikkeet, viihtyisät ravintolat ja kahvilat sekä monet vapaa-ajan palvelut. ”Mahtavaa, että saamme äänimaailmaamme toivottua muutosta.

AUDION VUOSI 2019 – MITÄ TAPAHTUU?

Yhteistyökumppaniltamme, kirjoittajalta Lauri Domnick Mitä tapahtuu audiomarkkinassa tämän vuoden aikana? Mitkä ovat niitä trendejä, joihin yritysten kannattaa keskittyä? Mitä uutta on tulossa markkinoille? Näitä minulta kysytään säännöllisesti ja kerran vuodessa on syytä vastata perusteellisesti, joten täältä pesee. Yrityksille tärkeimmät kolme asiaa audion kannalta tulevan vuoden (tai vuosien) aikana ovat nämä: 1. Miltä me kuulostamme? 2.

TERVETULOA YHTEISTYÖKUMPPANIKSEMME KAUPPAKESKUS SAARI!

Kauppakeskus Saari vietti avajaisiaan torstaina 22.11.2018 ja liittyi  Mall Voicen kauppakeskusverkostoon. Samalla tehtiin myös kauppakeskushistoriaa, kun ensimmäistä kertaa Helsingissä kauppakeskukseen avautui kirjasto. Laajasalon kirjasto sai uudet tilat kauppakeskus Saaressa. Saari tuo monipuolisen palvelutarjonnan Laajasalon keskeiselle paikalle. Uudessa kauppakiinteistössä on liiketilaa yhteensä 8600 neliötä. Ruokakauppojen ja kirjaston lisäksi kauppakeskus Saaressa on erikoisliikkeitä, kahviloita ja ravintoloita. https://kauppakeskussaari.fi/

UUSI BRÄNDI-IDENTITEETTI

Mall Voice on hiljattain kirkastanut visuaalisen ilmeensä ja audioidentiteettinsä. Uusi ilme viestii Mall Voicen palvelun ja brändin keskeisiä ominaisuuksia: ammattitaitoinen, asiakaslähtöinen ja nykyaikainen. Uuden ilmeen on suunnitellut brändisuunnittelutoimisto Werklig, joka tunnetaan myös KYRÖ Distillery:n ja Helsingin Kaupungin mittavasta uudelleen brändäyksestä. ”Heti alkumetreiltä yhteistyömme soi samassa sävelessä. Meillä oli yhteinen, jaettu näkemys asetetuista tavoitteista ja halusimme luoda jotain, joka viestii

TERVETULOA YHTEISTYÖKUMPPANIKSEMME KAUPPAKESKUS KARUSELLI!

Mall Voicen kauppakeskusverkosto laajeni, kun Karusellissa vietettiin avajaisia torstaina 1. marraskuuta 2018 ja Kerava sai kauan odottamansa kauppakeskuksen. Karuselli sijaitsee Keravan keskustassa hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella, kivenheiton päässä Keravan asemalta. Kauppakeskuksessa on 26 liiketilaa, joiden pinta-ala on yhteensä noin 5 500 m². Kauppakeskus Karuselli tuo Keravalle houkuttelevan kattauksen arjen palveluita, ajanviettomahdollisuuksia sekä moderneja makuelämyksiä. https://www.kauppakeskuskaruselli.fi/ Kiitos

TERVETULOA YHTEISTYÖKUMPPANIKSEMME MATKUS KUOPIO!

Mall Voicen kauppakeskusverkosto laajentui 1.11.2018 Kuopion Matkukseen. Valtakunnallinen kauppakeskusverkostomme kattaa nyt entistä paremmin myös Itä-Suomen. ”Upeaa aloittaa yhteistyö Matkuksen kanssa ja saada Pohjois-Savon kasvukeskus Kuopio osaksi verkostoamme”, kertoo Petteri Rantanen Mall Voicesta. ”Taustamusiikilla on iso merkitys asiakkaiden viihtyvyyden kannalta. Yhteistyössä Mall Voicen kanssa luomme meidän asiakkaillemme sopivaa tunnelmaa ja kerromme ajankohtaisista tapahtumista ja tarjouksista äänimainosten